Ahveniston kisa

Pakattiin auto kärryyn, korjattiin tunnin verran oven sisään pudonnutta lasia ja lähdettiin kisaan Hanneksen ja MattiJ:n kanssa. Kuinkas kävikään?

Ajoin aluksi pari kierrosta ja palasin varikolle lämpömittari punaisella, pihkura. Arveltiin syyksi huonoa ilmausta vesiletkun vaihdon jäljiltä ja aamupäivä kuluikin sitten jäähtymistä odotellessa ja konetta ilmatessa. Sitten tulikin aika-ajon aika ja Hannes radalle, mutta taas muutaman kierroksen jälkeen oltiin varikolla kiroilemassa lämpöjen nousua. 

Oltiin jo luovuttamassa leikkiä kun ilmauksessa ei löytynyt enää ilmaa järjestelmästä. Lopulta Hämeen Hitaimmatkin saivat ahaa-elämyksen koneen ilmaus nro 242:lla: Kaasua annettaessa kone alkoi puskemaan reilusti vettä säiliön korkista ja samaan aikaan alavesiletku tuntui tyhjältä - ehkäpä jäähdytin onkin tukossa? Lähdin pienen empimisen jälkeen hakemaan Motonetista uutta jäähdytintä Hanneksen ja Matin jäädessä purkutöihin. Palatessa vanha syyläri olikin jo irti ja alavesiletkussa viime kesältä tuttua pastaa al dente

Ensimmäinen kilpailulähtö oli jo missattu ja tässä kohtaa aikaa seuraavaan lähtöön oli 25 minuuttia. Alkoi Maailman Nopein Auton Kasaus, kiireessä Hannekselta jäi jäätelökin kesken traileriin. Saatiin kuitenkin auto nippuun ja Hannes kerkesi kisalähtöön mukaan varikon portilta muiden perään. Ahkerointi kannattikin, sillä tuloksena oli Eläintarha Racingin historian ensimmäinen pokaali! Hanneksen paras kierrosaika kisassa oli 1:38.7 ja harjoituksissa 1:37.2.

 Vaikka oman kisalähdön missaus pänniikin, niin positiivisena puolena jäähdytysongelmat ovat nyt historiaa. Hanneksen kisa meni ongelmitta ja ajeltiin lisää testiä kisalähtöjen jälkeen ilman lämpöhuolia.  Uusi ongelmia toki löytyy aina, bensiini tuntuu kuumenevan liikaa koska tankissa on pitkän vedon jälkeen ylipainetta ja sieltä kuuluu porinaa. Lisäksi cambereita pitää miettiä lisää koska nyt kokeiltu -4,5/-3 ei tuntunut Ahvenistolta yhtä hyvältä kuin aiempi -6,5/-4.

Seuraava kisa onkin vasta 1.8. Kemoralla ja testipäivät sitä ennen vähän hakusessa, toivottavasti jotain järjestyy.